Nyt on elokuun alku ja lomakausi alkaa pian päättymään, koululaiset palaavat opintielle ja Suomessa palaillaan hiljalleen töiden pariin. Näin se vuosittain menee, ainakin meillä ArkVisiossa. Puhelujen ja sähköpostien määrä vähenee heinäkuussa murto-osaan, ja yrittäjäkin voi vähän nostaa kaasujalkaa ja hengähtää, vaikka eletäänkin rakentamissektorilla haastavia aikoja. Mutta yrittäjyys on loputonta uskoa huomiseen.
Itselleni heinäkuun lomapyrähdys on vuosittain suuntautunut merelle kuten tälläkin kertaa. Loma on aloitettu, kun köydet irrotetaan laiturista ja veneen kokka suuntautuu merelle. Purjeita nostaessa, säätäessä ja navigoidessa ajatukset pääsevät irti töistä. Vaikkakin myönnän toki, että teknologian kehitys on tullut tätäkin hieman pilaamaan. Mobiilidataa ja kännykän kuuluvuutta ei niin helpolla pääse enää karkuun, ja aika monena aamuna tehtiin pieni työrupeama. No, tätä pientä lomalla työskentelyä voidaan ehkä pitää yrittäjän mielenterveyden osalta sallittuna ja täten lomallakin on pääosin käsitys, mitä kesken jääneille töille kuuluu.
Kuva 1, Jukka ja Arja purjevene MIOlla
Matkaveneilyyn kuuluvat uudet maisemat, satamat ja saunat. Aika monessa vierassatamassa on saunatilat veneilijöiden käytettävissä. Nykyisin monessa satamassa saunat ovat muuttuneet tilaussaunoiksi. Eipä tarvitse enää Tammisaareen rantautua (ei ole saunaa veneilijöille), vaikka muuten kaupunki on näkemisen arvoinen, jos ei ole aiemmin siellä käynyt.
Kuva 2, Sarvaston Venekerhon saunarakennus Solvikenissä (Jukan suunnittelema)
Tämän kesän purjehdus ja merimailien kerääminen jäi aiempaa lyhyemmäksi tuulien ja kesän muiden tapahtumien johdosta. Helsingin Sarvastosta alkaneen matkamme kääntöpisteeksi muodostui tällä kerralla Taalintehdas. Taalintehtaalla oli edelleen sauna veneilijöiden iloksi, kiitos Taalintehdas. Purjehdusmatkamme muut satamat olivat Sarvasto – Gåsgrund (Espoo) – Porkkala (st) – Inkoo (st) – Jussarö (s) – Hanko (s) – Taalintehdas (s) – Hanko (s) – Tammisaari (st) – Elisaari (st) – Stora Svartö – Katajanokka (s) – Sarvaston kotisatama (s = sauna, st = tilaussauna). Saunat ovat olleet minulle aina tärkeitä tiloja, joita myös suunnittelen mielelläni. Muutama vuosi sitten kirjoitin blogin purjehdusmatkan saunoista https://www.arkvisio.fi/sauna-2020-21/.
Kahden viikon purjehdusloman jälkeen vuorossa oli pari yötä kotona ja yksi kokonainen työpäivä. Työpäivän aikana ehdin käydä toimistolla, kolmella työmaalla ja tehdä rakennetutkimuksen 1970-luvun lopulla rakennetun talon alapohjaan.
Kuva 3, työmaakäynti vene- ja autoloman välissä. Vedeneristeet oli pesutilaan asennettu.
Työpyrähdyksen jälkeen perjantaina karavaani saattoi jatkaa matkaa Itä-Suomeen ja Iisalmen Koljonvirralle. Olimme varanneet kesäteatteriin liput Mooseksen perintö -näytelmään https://www.rauhalahtiteatteri.fi/tuotanto/koljonvirta-teatteri-mooseksen-perinto/. Olipa hieno näytelmä!
Kuva 4, kesäteatterissa.
Koljonvirran leirintäalueella yövyimme pienessä noin 9 m2 höylähirsimökissä. Mökin varusteena oli jääkaappi ja sähkö sekä sähköpatteri. Lämpimän ulkoilman puolesta patteria ei tarvittu. Miinuksena mökistä oli todettava, että liinavaatteisiin tarttui tuttu mökin haju. Pienellä sisäilmakorjaukselle olisi selvästi tarvetta.
Kuva 5, vaatimattomat lomamökit osoittautuivat mukaviksi nukkumapaikoiksi, vaikka kuvan paikassa oli vähän tunkkainen lakanoihin tarttuva haju. Hieman voisi olla enemmän irti maasta.
Itäisen Suomen matkamme jatkui Koljonvirralta Sotkamoon, jossa vietettiin Arjan sukulaisen kesähäitä. Sotkamo ja Vuokatti oli jäänyt itseltäni aiemmin näkemättä ja nytkin paikkakuntaan tutustuminen jäi pintaraapaisuksi. Liikuntaa harrastavana totesin, että Vuokattiin pitää todellakin tulla ajan kanssa uudelleen.
Sotkamosta matkamme kävi kääntymässä Hyrynsalmella, josta matkamme jatkui etelään ja Lieksan leirintäalueelle yöksi. Seuraavana aamuna suuntasimme Lieksasta Kolin maisemia ihastelemaan. Kolilla oli tullut käytyä talvella, mutta olipa siellä paljon ihmisiä nyt kesällä. Tukimme myös Kolin majoitusvaihtoehtoja ja totesimme, että majoituksen hinnoittelussa oli selvä Koli-lisä, siksi jäimme edelliseksi yöksi Lieksaan.
Kuva 6, Kolin kansallismaisemaa, kuvassa näkyy myös laskettelurinnettä, jossa näin kesällä oli frisbee-rata.
Kolilta matkamme jatkui Punkaharjulle, joka on ollut valtakunnan uutisissa monenmoisista syistä. Punkaharjulta voisi nostaa montakin asiaa. Yövyimme jälleen kerran pienessä mökissä Punkaharju Resortissa. Rakennusalan ihmisenä mökistä ehkä päällimmäisenä jäi mieleen, että se oli illalla pätsi, kun saavuimme paikalle. Kuumuus johtui lämpimästä ilmasta, mutta myös siitä, ettei vesikaton alla ollut lainkaan lämmöneristettä. Eli tumman huopakaton alla olevat kattolaudat muodostivat suoraan sisäkaton, jolloin ei ollut ihme, että lämpimän päivän jälkeen mökki on vähän turhankin lämmin. Ilta viileni myöhemmin ja saimme mukavasti nukuttua, vaikka lakanoissamme oli edelleen hajut Koljonvirralta.
Punkaharjulla kävimme tuttumme Minnan mökillä. Luonnollisesti tutustuimme myös kylän nähtävyyksiin kuten Aseman taidelaituriin, jossa oli pysyväisnäyttelyn lisäksi esillä Äkkijyrkän taidetta https://www.asemantaidelaituri.fi/. Taidelaituri kannattaa ehdottomasti ottaa kohteeksi, jos sattuu Punkaharjun maisemiin. Asemarakennus on toiminut aikanaan nimensä mukaisesti juna-asemana ja saanut maailman muuttuessa loistavasti uuden elämän taiteen parissa. Tästä kulttuuriteosta voidaan kiittää Hannu Huittia ja Mikko Ranta-Huittia. Mikko on isäni Pekka Laamasen serkku.
Kuva 7, Aseman Taidelaituria
Punkaharjulta matkamme jatkui harjumaisemissa kohti Imatran kesäteatteria, jonne olimme spontaanisti ostaneet liput, kun näytelmän aiheena oli kaikille tuttu Reinikainen. Samalla päätimme yöpyä Imatran Kylpylässä, jossa emme olleet aiemmin vierailleet. Reinikainen oli hauska, ja kylpylässä oli hyvät poreet ja löylyt.
Matkamme viimeisenä pysähdyksenä oli Lappeenrannan Kotaniemi, jonne vanhempani ovat eläkepäivikseen muuttaneet. Saimaan rannalla sijaitsevan rakennuksen on aikanaan rakennuttanut ukkini. Rakennuksen pohjana oli alun perin ollut pieni kahden huoneen hirsimökki, jota ymmärtääkseni 1950–60 -luvulla on laajennettu nykyisiin mittoihin. Tiettävästi mummini rakentajaveljet olivat olleet talkoissa. Ukkini oli tehnyt työnsä vanginvartijana ja kerrotaan, että myös luottovangit olisivat olleet talkoissa, kun rakennuksia tontille rakennettiin ja laajennettiin. Ei taida enää olla mahdollista, ja varmaankin ukkini virkarikos on jo vanhentunut 😊.
Kuva 8, maalia pintaan, niin vanhakin näyttää… Kuvassa vanhempieni kuistia.
Vanhempieni vanhaa taloa on luonnollisesti vuosien varrella remontoitu monesta eri kohdasta. Puukoolatut lattiarakenteet oli uusittu, ulkoseinän verhouksia osin uusittu ja maalattu, asennettu lisäeristyksiä ja nyt viimeksi vuosi sitten uusittiin veljeni kanssa kuvassa näkyvää kuistin ulkoseinää, ikkunoita ja ulko-ovi. Lieneekö ”suutarin lapsella ei ole kenkiä” vai mikä, mutta työ jäi vähän kesken ja nyt tulin viimeistelemään ulkoseinän ulkopuolta. Vähän uusia vuorilautoja ikkunan päälle ja maalia, niin kaukaa katsottuna seinä näyttää nyt valmiilta, jos ei mennä yksityiskohtiin.
Aiemmin suunnittelin ja rakensin vanhemmilleni vuonna 1994 tontin rantasaunan ja nyt en voinut olla huomaamatta, että siihen olisi kohdistettava seuraavina vuosina korjaustoimenpiteitä.
Kuva 9, meidän Karkkilan mökkipihaa päärakennuksen kuistilta. Pation päälle oli asennettu MIO-purkkarin vanha isopurje ja itse patio on rakennettu veljeni vanhan työmaaparakin vaihtolavarautojen päälle.
Rantasaunan edessä on noin 5 vuotta sitten rakennettu lasipaviljonki, josta on tullut yksi suosituimmista paikoista, kun mökillä ollaan. Aika monta kertaa läppäri on ollut sylissä tuossa paikassa, eli sitä voinee pitää myös mukavana työpaikkana.
Autolomamme itäisessä Suomessa oli kestänyt reilun viikon, ja oli aika suunnata Karkkilaan Arjan mökille. Tarkoituksena oli viimeistellä kuukauden lomamme tutuissa maisemissa, vaikka mökilläkin riittäisi monenmoista tekemäistä. Saimme tällä kerralla siirrettyä vanhan keinun rantaan, mutta muuten uudet mökkitekemiset saisivat odottaa tulevia hetkiä. Nyt on aika kääriä hihoja ja suunnata ajatukset pöydälle jääneisiin ja uusiin työtöihin.
Muistetaan kuitenkin, että vielä on kesää jäljellä!
Kuva 10, vastakkain istuttava keinu saatiin lopulta siirrettyä rantaan lasipaviljongin edestä. Siirrosta olikin puhuttukin vasta 5-7 vuotta. Ehkä vähän maalia vielä kaipaisi… mutta, kuten ehkä huomataan, mökillä ei vatupassia saa käyttää, kaiken pitää olla vähän vinksin vonksin tai ainakin heikun keinun…
Kuvassa näkyy myös vanhaa laituria. Ja kuten on tapana, niin mökki on loppusijoituspaikka monille tavaroille. Mökillä kaikki käytetään loppuun ja loppusijoituspaikkakin näkyy kuvassa ja sehän on juhannuskokko. Veljeni Joukon perkuu- ja työmaakopin jämät odottavat nyt polttamista, ehkä palaa jo syksyllä sopivan hetken tullen.
Espoossa 4.8.2024
Jukka Laamanen